Näe, välitä, luota – kolme valmentajan taitoa, joita kannattaa harjoitella

Kuva: HJK T15 Akatemia

Urheilussa on viime vuosina ollut paljon esillä se, miten mahdollisimman moni nuori saadaan mukaan, ja miten ryhmästä tehdään sellainen, että jokainen kokee kuuluvansa joukkoon. Nämä ovat tärkeitä teemoja, ja niiden eteen on tehty paljon työtä eri lajeissa ja seuroissa.

Mutta kumpikin kysymys katsoo nuorta ryhmän kautta: pääseekö hän mukaan, ja onko hän osa porukkaa. Yksi olennainen kysymys jää kuitenkin kysymättä: onko juuri minulla täällä väliä. Sitä nuori ei kysy ääneen, mutta vastauksen hän saa joka tapauksessa. Tälle kysymykselle on sosiaalipsykologiassa nimi: mattering.

Mitä mattering tarkoittaa

Mattering on kokemus siitä, että minä merkitsen jollekulle. Että joku huomaa minut, että jollekin on väliä, miten minulla menee, ja että minua tarvitaan johonkin.

Suomeksi lähin sana olisi merkityksellisyys, mutta sillä tarkoitetaan jo toista asiaa, kokemusta siitä, että omalla elämällä on tarkoitus ja suunta. Osuvampi sana on merkitseminen, ja se kysyy toisin. Ei sitä, onko elämälläni merkitystä, vaan merkitsenkö minä jollekulle.

Tutkimuksessa ilmiö on tunnettu jo pitkään, mutta se on jäänyt pitkälti muiden käsitteiden varjoon. Merkitsemistä on luettu etenkin osaksi yhteenkuuluvuutta, vaikka kyse on eri asiasta. Ihminen voi kuulua joukkoon ilman, että hänellä on siinä väliä.

Joukkueessa merkitseminen muuttuu kolmeksi kysymykseksi, joita nuori pelaaja harvoin esittää kenellekään:

Huomaako kukaan, jos en tule huomenna?

Olenko tärkeä täällä vai vain yksi monista?

Tarvitaanko minua oikeasti? Vai pärjäisikö joukkue ilmankin?

Vastaus näihin muodostuu arjen toistuvista teoista: kenen poissaolo huomioidaan seuraavalla kerralla, kenen kanssa vaihdetaan pari sanaa harjoitusten jälkeen, kenen ehdotus muuttaa jotain. Ja toisesta suunnasta: kenen paluusta ei sanota mitään, kenen ohi kävellään, kenen ehdotus kuitataan nyökkäyksellä.

Näe, välitä, luota. Nämä kolme ovat taitoja siinä missä muutkin valmentajan taidot. Niitä voi harjoitella ja niissä voi tulla paremmaksi.

Näe – "Huomaako kukaan, jos en tule huomenna?"

Tämä on kolmesta yksinkertaisin. Muut tietävät, että olen olemassa, tunnistavat minut yksilönä ja reagoivat siihen, että olen paikalla.

Huomio ei jakaudu tasan, eikä kukaan päätä sitä tietoisesti. Huomio hakeutuu sinne, missä tapahtuu: onnistumisiin, ongelmiin ja niihin, jotka pitävät ääntä. Suurin riski ei siis koske kärkeä eikä niitä, jotka vievät eniten aikaa ja tilaa, vaan keskiryhmää. Niitä, jotka tulevat viikosta toiseen paikalle eivätkä erotu kumpaankaan suuntaan. Heidät saattaa helposti ohittaa.

Tervehdi nimeltä. Päivän tärkein kohtaamishetki on se, kun pelaaja saapuu paikalle. Jos kukaan ei tervehdi, pelaaja aloittaa harjoituksen näkymättömänä.

Puhu myös muusta kuin pelistä. Jos kaikki keskustelu koskee suoritusta, pelaajalle jää käsitys, että hän kiinnostaa vain pelaajana. Kysy koulusta, kavereista, viikonlopusta.

Huomaa poissaolo ja mainitse paluu. Pelaaja on poissa ollessaan ehtinyt miettiä, huomasiko kukaan. Yksi lause riittää vastaukseksi.

Jos kukaan ei huomaa tuletko vai menetkö, opit nopeasti, ettei sinulla ole väliä.

Välitä – "Olenko tärkeä täällä vai vain yksi monista?"

Muut näkevät vaivaa minun vuokseni. He kuuntelevat, ovat kiinnostuneita kehittymisestäni ja hyvinvoinnistani, ja iloitsevat onnistumisistani.

Aikomus on harvoin ongelma. Ratkaisevaa on se, onko välittäminen ehdollista. Hyvinä päivinä ehdollista ja ehdotonta ei erota toisistaan, koska pelaaja saa kaiken mitä tarvitsee. Ero paljastuu vasta huonolla viikolla: onko hän silloin yhtä arvokas kuin edellisellä? Jos ei, hän yrittää ansaita paikkansa uudestaan joka treenissä.

Kun oma arvo on kiinni onnistumisessa, pelaaja alkaa suojella suoritustaan: hän kokeilee vähemmän ja pelaa varman päälle. Ratkaisu ei ole vaatimustason laskeminen, vaan sen erottaminen pelaajan arvosta. Suoritusta saa vaatia, mutta arvoa ei tarvitse ansaita.

Huomioi yritys ja rohkeus ottaa riskejä, älä vain tulosta. Pelaajan pitää kokea olevansa arvokas myös silloin, kun tekeminen ei suju.

Haasta, koska välität. Rehellinen kritiikki ja korkea vaatimustaso ovat tapoja välittää: sanon tämän, koska uskon sinuun.

Nimeä se, mikä ei riipu suorituksesta. Sinnikkyys, reiluus, rohkeus, tapa auttaa pelikavereita. "Olet sinnikäs ja ahkerasti harjoitteleva futari" on eri palaute kuin "olet taitava".

Jos minusta välitetään vain silloin kun suoriudun hyvin, alan uskoa, ettei minussa itsessäni ole mitään arvokasta.

Luota – "Tarvitaanko minua oikeasti?"

Muut luottavat minuun ja tarvitsevat panostani. Tiedän, että läsnäolollani ja toiminnallani on väliä joukkueelle. Olen arvokas muille.

Tässä suunta kääntyy. Huomio ja huolenpito kulkevat aikuiselta nuorelle, mutta tarve kulkee toisin päin: joukkue tarvitsee häntä. Ei riitä, että nuorta arvostetaan, vaan hänen on myös päästävä antamaan jotain muille. Tämä on kolmesta vaikein ja samalla se, johon huomio vähiten kiinnittyy.

Etenkin kilpaurheilussa korvattavuuden kokemus on osin väistämätön, sillä valinnat, peliajat ja vertailu kuuluvat lajiin. Kilpailua ei tarvitse eikä voi poistaa. Mutta juuri siksi kilpaympäristössä pelaajan tarpeellisuutta on vahvistettava tietoisemmin kuin muualla.

Pyydä apua oikeissa asioissa. Lämmittelyn veto, sääntömuutos harjoitteeseen, kaverin auttaminen kohdassa, jonka itse jo osaa. Pieni tehtävä riittää, kunhan se on aito eikä osu aina samoihin pelaajiin.

Pysähdy, kun pelaaja puhuu. Kysy avoimia kysymyksiä ja ole aidosti utelias. Jos mielipidettä kysytään eikä mikään koskaan muutu, on parempi jättää kysymättä.

Korjaa, kun menee pieleen. Joskus valmentajan maltti pettää, joskus taas pelaaja jää huomaamatta, joskus palaute osuu väärin. Kun myönnät tämän ääneen, luottamus useimmiten vahvistuu.

Jos joukkue pärjää yhtä hyvin ilman minua, alan miettiä miksi tulen paikalle.

Poikkeuksellinen mahdollisuus

Merkitseminen on tässä ajassa vastaus useampaan haasteeseen. Moni nuori kokee arjessaan, ettei mikään oikein riitä. Koulu, tulevaisuuden valinnat ja sosiaalinen media pitävät yllä käsitystä, että oma paikka on ansaittava suorituksilla ja jatkuvalla kehittymisellä.

Riittämättömyys näkyy esimerkiksi murehtimisena ja itsekriittisyytenä, jotka ovat ymmärrettäviä seurauksia siitä maailmasta, jossa nuori yrittää pärjätä. Merkitseminen purkaa tätä asetelmaa, koska se ei ole arvio nuoresta.

Urheilussa paremmuutta mitataan viikoittain ja kaikki näkevät tuloksen. Samasta syystä se on myös paikka, jossa asialle voi tehdä eniten. Harva aikuinen kohtaa nuoren yhtä usein kuin valmentaja, ja hän näkee saman nuoren vuosien ajan sekä onnistumassa että epäonnistumassa.

Juuri hän voi osoittaa käytännössä, ettei nuoren arvo muutu suorituksen mukana. Ja mitä kovemmin nuoren muu maailma vaatii ansaitsemaan arvonsa, sitä enemmän tällaisia paikkoja tarvitaan.

Lisälukemista:

Elliott, G. C., Kao, S. & Grant, A.-M. (2004). Mattering: Empirical validation of a social-psychological concept. Self and Identity, 3(4).

Flett, G. L. (2018). The Psychology of Mattering: Understanding the Human Need to Be Significant.

Goldstein, R. (2026). The Mattering Instinct: How Our Deepest Longing Drives Us and Divides Us.

Prilleltensky, I. (2020). Mattering at the intersection of psychology, philosophy, and politics. American Journal of Community Psychology, 65(1–2).

Rosenberg, M. & McCullough, B. C. (1981). Mattering: Inferred significance and mental health among adolescents. Research in Community and Mental Health, 2.

Wallace, J. (2026). Mattering: The Secret to a Life of Deep Connection and Purpose.

Williams, R. E., Blanton, J. E., Pacewicz, C. E. & Habeeb, C. (2026). Relationships among mattering, self-esteem, and well-being in youth athletes. Journal of Clinical Sport Psychology, 20.