Urheilu ei ole vain ongelmakertomus

Kuva: HJK T15 Akatemia

Lasten ja nuorten urheilusta puhutaan usein silloin, kun jokin on mennyt pieleen. Otsikoihin ja keskusteluihin nousevat epäasiallinen valmennus, vanhempien ylilyönnit, liian varhainen kilpailullisuus, kiusaaminen ja seurojen toimintakulttuurin ongelmat.

Näistä ilmiöistä pitää puhua. Urheilun ongelmat eivät katoa sillä, että niistä vaietaan. Mutta samalla on syytä kysyä, mitä tapahtuu, jos urheilun julkinen kuva rakentuu lähes aina kielteisen kautta.

Peili vai liikuttaja?

Tanskalainen toimittaja Cathrine Gyldensted on yksi rakentavan journalismin kehittäjistä. Kirjassaan From Mirrors to Movers: Five Elements of Positive Psychology in Constructive Journalism (2015) hän esittää, että journalismi ei vain peilaa maailmaa, vaan myös liikuttaa sitä.

Se, mitä kysytään, ketä kuullaan ja millaisia näkökulmia pidetään kertomisen arvoisina, vaikuttaa siihen, miten ihmiset ymmärtävät todellisuuden ja omat toimintamahdollisuutensa.

Gyldensted ei tarkoita, että ongelmat pitäisi ohittaa tai luopua kriittisyydestä. Hän tarkoittaa, ettei todellisuutta pidä kaventaa pelkäksi ongelmien, syyllisten ja epäonnistumisten ketjuksi. Kielteiset kertomukset voivat paljastaa jotakin tärkeää, mutta yksinään ne antavat vajaan kuvan.

Sama koskee urheilupuhetta. Kun kerromme lähes yksinomaan siitä, mikä on rikki, sama ongelmakehys alkaa ohjata myös sitä, mitä urheilusta näemme ja odotamme.

Mitä jää näkemättä, jos näemme vain ongelmat?

Lasten ja nuorten urheilussa tapahtuu paljon sellaista arvokasta ja kannattelevaa, joka ei päädy otsikoihin. Valmentaja huomaa tavallista hiljaisemman pelaajan ja pysähtyy kysymään, mitä hänelle kuuluu. Joukkueenjohtaja ratkaisee perheen arjen pulman, jotta lapsi pystyy jatkamaan mukana. Seuratyöntekijä pitää asioita koossa illasta ja viikonlopusta toiseen ilman suurta näkyvyyttä.

Nämä eivät ole pieniä asioita. Monelle lapselle ja nuorelle joukkue on paikka, jossa hän saa kuulua porukkaan, yrittää uudelleen epäonnistumisen jälkeen ja kokea olevansa tärkeä muutenkin kuin suoritustensa kautta.

Samalla seura voi olla myös perheille merkittävä yhteisö: paikka, joka tuo arkeen rytmiä ja jossa aikuiset kohtaavat toisiaan. Jos urheilusta puhutaan vain ongelmien kautta, tämä kaikki jää kuitenkin näkymättömäksi.

Gyldensted hyödyntää kirjassaan positiivisen psykologian PERMA-mallia rakentavan journalismin välineenä. Sen avulla katse ei pysähdy vain ongelmaan, vaan etsii myös hyvinvoinnin ja toimijuuden edellytyksiä: myönteisiä tunteita, uppoutumista, ihmissuhteita, merkitystä ja aikaansaamista.

Lasten ja nuorten urheilun kohdalla tämä tarkoittaa, että ongelmakysymysten rinnalle nostetaan toisenlaisia kysymyksiä. Missä näkyy toivoa, iloa tai luottamusta? Missä treenien ja pelien hetkissä lapset ovat aidosti mukana? Kuka loi yhteyttä ja kannatteli muita? Mikä teki kokemuksesta merkityksellisen? Mitä opittiin, mikä toimi ja mitä pitäisi vahvistaa seuraavaksi?

Nämä kysymykset eivät korvaa kriittistä tarkastelua, mutta ne estävät sitä kaventumasta pelkäksi ongelmien toistamiseksi.

Kohti kokonaisempaa kertomusta

Lasten ja nuorten urheilu ei tarvitse kiiltokuvapuhetta. Se tarvitsee rehellistä puhetta, joka uskaltaa nostaa esiin epäkohdat mutta ei tee koko urheilusta epäkohtien summaa. Silloin ongelmat nähdään vakavasti, mutta niiden rinnalla nähdään myös lapset, aikuiset ja kokonaiset yhteisöt, jotka rakentavat parempaa arkea päivästä toiseen.

Gyldensted kirjoittaa journalismista, mutta ajatus koskee yhtä lailla meitä kaikkia: vanhempia, valmentajia, seurajohtajia ja toimittajia. Kun puhumme urheilusta, emme vain kuvaile sitä. Samalla muovaamme käsitystä siitä, mitä urheilu on ja mihin suuntaan sitä halutaan viedä.

Jos puheemme pysähtyy ongelmiin, urheilu alkaa näyttää ongelmien kokoelmalta. Kun kysymme myös sitä, mikä kantaa ja rakentaa, näemme sen tarkemmin: keskeneräisenä mutta inhimillisenä kasvuympäristönä, jossa lapsi voi kuulua joukkoon, kasvaa ja yrittää uudelleen yhdessä muiden kanssa.

Lisälukemista:

Baumeister, R. F., Bratslavsky, E., Finkenauer, C., & Vohs, K. D. (2001). Bad is stronger than good. Review of General Psychology, 5(4).

Gyldensted, C. (2015). From Mirrors to Movers: Five Elements of Positive Psychology in Constructive Journalism.

Haagerup, U. (2015). Constructive News: Why Negativity Destroys the Media and Democracy, and How to Improve Journalism of Tomorrow.

Rozin, P., & Royzman, E. B. (2001). Negativity bias, negativity dominance, and contagion. Personality and Social Psychology Review, 5(4).

Seligman, M. E. P. (2011). Flourish: A Visionary New Understanding of Happiness and Well-being.