Mittaamisen ansa: kun numerot syrjäyttävät nuoren pelaajan kohtaamisen
Tietopohjainen kehittäminen jalkapallossa – uusi normi valmennuksen arjessa
Viime vuosina tietoon perustuva kehittämisote on vakiinnuttanut asemansa myös urheilun ja valmennuksen kentällä. Se on noussut keskeiseksi toimintatavaksi esimerkiksi suomalaisessa jalkapallossa ja futsalissa.
Seuroja kannustetaan hyödyntämään kerättyä tietoa niin valmennuksen kehittämisessä, pelaajapolkujen rakentamisessa kuin strategisessa päätöksenteossa. Tietoa kerätään monin tavoin: pelaajakyselyistä harjoituskuormituksen seurantaan, osaamisen arvioinneista ottelutapahtumien analyyseihin. Taustalla on halu rakentaa järjestelmällistä, vertailtavaa ja eri toimijoille tasapuolisia mahdollisuuksia tarjoavaa pelaajakehitystä.
Mittaamisen ja arvioinnin avulla pyritään parantamaan toiminnan laatua ja mahdollistamaan päätöksenteko, joka perustuu havaintoihin ja analyysiin. Samalla tietoon nojaava toimintatapa luo seuroille mahdollisuuksia seurata kehittymistä systemaattisesti ja perustella valintojaan läpinäkyvästi.
Tietopohjaiseen toimintatapaan on päädytty monen eri perustelun kautta:
Päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa. Jotta pelaajapolkuja ja resurssien jakamista voidaan ohjata oikeudenmukaisesti, tarvitaan mitattavaa ja vertailtavaa tietoa. Tiedon avulla pyritään tukemaan vaikuttavaa toimintaa ja vahvistamaan yhteistä suuntaa.
Yhteinen kieli ja rakenne tukevat valmennusta. Pelaajakehityksen strukturoidut mallit, seurantajärjestelmät ja arviointityökalut tarjoavat seuroille selkeitä kehyksiä. Tämä helpottaa osaamisen jäsentelyä ja vertaisoppimista.
Valmennusta voidaan kehittää näkyväksi tehdyn tiedon avulla. Harjoittelun ja kilpailun analysointi tarjoaa valmentajille välineitä tehdä perusteltuja valintoja, jotka tukevat pelaajan yksilöllistä kehitystä.
Seuroille tarjotaan tukea arjen työhön. Tietopohjaisia menetelmiä pidetään keinona vahvistaa seuratoimijoiden mahdollisuuksia arvioida, suunnitella ja perustella omaa tekemistään.
Mittarit ohjaavat – mutta mitä jää varjoon?
Sosiologisessa keskustelussa on jo pitkään tarkasteltu yhteiskuntien taipumusta mitata ja arvioida kaikkea inhimillistä toimintaa järjestelmien, raportoinnin ja seurantakäytäntöjen avulla. Michael Powerin (London School of Economics) mukaan elämme yhteiskunnassa, jossa valvonta ja läpinäkyvyyden vaatimus ovat levinneet kaikkialle. Power kuvaa kirjassaan “The Audit Society: Rituals of Verification” (1997), kuinka auditoinnin ja arvioinnin käytännöistä on tullut rituaaleja, joiden tarkoitus on luoda vaikutelma kontrollista ja vastuullisuudesta, mutta jotka voivat syrjäyttää todellisen ymmärryksen toiminnan sisällöstä ja tarkoituksesta.
Steffen Mau (Humboldt-Universität zu Berlin) puolestaan kuvaa nykyhetken yhteiskuntaa, jossa lähes kaikki inhimillinen toiminta pyritään muuttamaan mitattavaksi ja vertailtavaksi. Hän esittää kirjassaan “The Metric Society: On the Quantification of the Social” (2019), kuinka mittaamisesta on tullut arkea ohjaava voima: ihmiset alkavat hahmottaa itseään ja toisiaan numeroiden, pisteiden ja vertailuasetelmien kautta.
Powerin ja Maun teokset herättävät perustavanlaatuisia kysymyksiä myös jalkapallon kontekstissa: mitä tapahtuu, jos nuoren pelaajan kehityksen keskiön valtaa se, mikä on mitattavissa?
Mittaaminen ohjaa huomiota pois kokemuksesta. Vaikka tietoa tarvitaan, se ei ole neutraalia. Se, mitä mitataan, saa erityisaseman. Ilmiöitä kuten turvallisuuden tunnetta, koettua arvostusta tai yhteisöllisyyttä kyllä mitataan, mutta niiden moniulotteisuus ja kontekstisidonnaisuus jäävät silti usein mittareiden ulottumattomiin.
“Kun nuoren pelaajan kehityksessä painottuvat mitattavat suureet kuten fyysiset testitulokset tai suoritustilastot, voi jäädä huomaamatta esimerkiksi hänen kykynsä kannustaa pelikavereita tai säilyttää rauhallisuutensa kriittisissä tilanteissa.”
Yhdenmukaisiksi rakennetut kehitysmallit voivat huomaamatta kaventaa tilaa yksilölliselle kasvulle. Yhdenmukaiset mittarit voivat ohjata valmentajia ja pelaajia toimimaan järjestelmän ehdoilla, ei nuoren pelaajan yksilöllisen kehityksen ja kontekstin mukaisesti. Pelaajakehityksestä tulee muottiin asettamista, ei kasvun tukemista.
“Hitaammin fyysisesti kehittyvä pelaaja, joka hahmottaa peliä poikkeuksellisen hyvin tai kykenee ratkaisemaan tilanteita oivaltavasti, saattaa jäädä vähemmälle huomiolle, jos standardoitu kehityspolku suosii sillä hetkellä nopeus- ja voimatasoissa erottuvia pelaajia.”
Arjen viisaus voi väistyä mittauslogiikan tieltä. Tietopohjaiset työkalut voivat parhaimmillaan tukea valmentajaa, mutta jos niistä tulee hallitseva tapa ajatella, ne syrjäyttävät valmentajan kokemukseen perustuvan harkinnan, hiljaisen tiedon ja vuorovaikutuksen keskeisyyden ja hienovaraisuuden.
“Harjoituksissa valmentaja huomaa, että pelaaja on poikkeuksellisen vetäytyvä ja tekee tavanomaista enemmän virheitä. Tilanne herättää huolta, mutta koska kuormitusdata on normaali eikä palautekyselyssä näy poikkeamaa, asia jää käsittelemättä.”
Valmentajan aika ei riitä kaikkeen. Järjestelmien vaatima kirjaaminen, seuranta ja raportointi vievät merkittävästi aikaa juuri siitä, mikä on valmennussuhteen ydin: pelaajan kohtaamisesta ja henkilökohtaisesta palautteesta. Kun aika ei riitä molempiin, inhimillinen yhteys jää helposti jalkoihin.
“Harjoitusten jälkeen valmentaja käyttää lähes tunnin eri järjestelmien ja raporttien täyttämiseen. Tämä on aikaa, jonka hän voisi käyttää keskusteluun pelaajien kanssa heidän tuntemuksistaan, yksilöllisistä toiveistaan tai oppimiskokemuksistaan. Näin arvokas vuorovaikutuksen hetki jää hallinnollisen työn jalkoihin.”
Pelaajien kokemus voi vääristyä tai kuormittua. Pelaajien kokemus voi vääristyä tai kuormittua. Erityisesti nuoret, herkän kehitysvaiheen pelaajat saattavat kokea painetta, epävarmuutta tai suoritusahdistusta, jos heitä ohjataan esimerkiksi jatkuvaan omatoimiharjoittelun raportointiin tai itsensä mittaamiseen. Liiallinen kirjaaminen voi heikentää motivaatiota ja autonomian kokemusta.
“Tunnollinen ja ahkera nuori pelaaja kirjaa huolellisesti kaikki omatoimiharjoituksensa ja saa kiitosta säntillisyydestään. Samalla hän tuntee kasvavaa väsymystä ja paineita suoriutua muiden odotusten mukaan, mutta ei uskalla näyttää uupumustaan; eikä järjestelmään kerätty tieto tuo tätä näkyväksi.”
Kohti inhimillisesti viisasta tiedon käyttöä
Tietoon pohjautuva lähestymistapa voi olla arvokas renki, mutta se ei saa korvata kohtaamista, kuuntelemista ja pelaajan kokemusmaailman ymmärtämistä. Nuorten urheilussa kehitystä tapahtuu ennen kaikkea vuorovaikutussuhteessa: valmentajan katseessa, joukkuetoverin tuessa sekä onnistumisen kokemuksissa, jotka eivät aina näy taulukossa.
Miten löytää tasapaino mittaamisen ja kohtaamisen välillä? Tässä kolme konkreettista tapaa:
Käytä mittareita keskustelun avaajana, ei päätöksenteon ainoana pohjana. Sen sijaan, että sanot: “Syöttötarkkuutesi on 64 %, joten sinun on harjoiteltava enemmän”, kysy esimerkiksi: “Huomasin, että syöttötilasto näyttää tältä. Miten itse koet syöttöpelisi? Millaisissa tilanteissa se sujuu mielestäsi parhaiten?”
Varaa aikaa puhtaasti kohtaamiselle. Määrittele selkeästi ajat, jolloin tiedon kerääminen ja analysointi tapahtuu, ja ajat, jolloin keskityt vain pelaajan kohtaamiseen. Pyri aina priorisoimaan pelaajan aito kohtaaminen, vaikka mittarit tarjoaisivat kiinnostavaa tietoa. Yhteys ei synny taulukosta vaan läsnäolosta.
Anna pelaajan määritellä omat onnistumisensa. Pyydä pelaajia määrittelemään omat kehitystavoitteensa ja tarkastelemaan niiden saavuttamista tavalla, joka motivoi ja puhuttelee heitä itseään. Tue pelaajia löytämään mittareita, jotka he kokevat merkityksellisiksi. Älä edellytä päällekkäistä seurantaa vain järjestelmän vuoksi. Pelaajan kokemus omasta kehittymisestä on aina ensisijainen.
Mikäli kerätty tieto ei palvele pelaajan kokemusta, se menettää kasvatuksellisen merkityksensä. On tärkeää kysyä jokaisen mittarin ja raportin kohdalla: "Tuoko tämä tieto meidät lähemmäksi nuorta pelaajaa vai etäännyttääkö se meidät hänestä?"
Nuori pelaaja ei kasva mittarien ja prosessien ohjaamana, vaan merkityksellisissä ihmissuhteissa. Kun tieto vahvistaa kohtaamista eikä korvaa sitä, se voi aidosti edistää nuoren kehittymistä – sekä pelaajana että ihmisenä.
Lisälukemista:
Jones, R. L., & Wallace, M. (2005). Another bad day at the training ground: Coping with ambiguity in the coaching context. Sport, Education and Society, 10(1).
Mau, S. (2019). The Metric Society: On the Quantification of the Social.
Muller, J. Z. (2018). The Tyranny of Metrics.
Power, M. (1997). The Audit Society: Rituals of Verification.