Kilpaurheilun kunnianpalautus – miksi vaativuus ja nuoren hyvinvointi eivät ole toistensa vastakohtia

Kuva: HJK T15 Akatemia

Lasten ja nuorten kilpaurheilu nousee mediassa esiin lähinnä ongelmien kautta. Rasitusvammat, liiallinen kuormitus, liian varhainen ja vakavamielinen erikoistuminen sekä aikuisten ajoittainen huono käytös kenttien laidoilla ovat todellisia ilmiöitä, joihin tulee puuttua.

Erityisesti alle 13-vuotiaiden kohdalla on helppo yhtyä huoleen lasten "huippu-urheiluttamisesta", joka voi tuoda mukanaan merkittäviä riskejä heidän kokonaisvaltaiselle kehitykselleen ja hyvinvoinnilleen. Nämä ilmiöt ansaitsevat näkyvyyttä ja kriittistä tarkastelua.

Ongelma syntyy silloin, kun nämä ilmiöt alkavat määrittää kaikkea kilpaurheilua, eikä kyetä tekemään erotteluja huonon toteutuksen ja itse toimintamuodon välillä. Ikään kuin nuorten urheilijoiden hyvinvoinnin vahvistaminen tarkoittaisi aina vaatimusten keventämistä, määrien vähentämistä ja tavoitteellisuudesta luopumista.

Hyvin toteutettuna kilpaurheilu ei ole nuoren hyvinvoinnin vastakohta, vaan yksi sen vahvimmista kasvualustoista. Erityisesti varhaisnuoruudessa kyse ei ole aikuismaisesta kilpailemisesta, vaan kasvavasta sitoutumisesta harjoitteluun, ryhmään ja itsensä haastamiseen tavalla, joka on sopivassa suhteessa nuoren kehitysvaiheeseen.

Kilpaurheilun hyvinvointia tukeva vaikutus ei siis synny keveydestä, vaan siitä, että toiminta on vaativaa, pitkäjänteistä ja sitouttavaa.

Kevyt harrastaminen ja kilpaurheilu eivät ole sama asia

Lasten ja nuorten urheilusta puhuttaessa eri toimintamuodot niputetaan usein saman otsikon alle. Todellisuudessa matalan kynnyksen harrastaminen ja tavoitteellinen kilpaurheilu edustavat eri kehityksellistä logiikkaa.

Matalan kynnyksen harrastaminen tarjoaa liikkumisen iloa ja joustavaa osallistumista. Sitoutumisen vaatimukset ovat vähäisiä, harjoitusmäärät maltillisia ja kilpailullisuus rajattua. Tämä on tärkeä ja arvokas osa lasten ja nuorten liikuntakulttuuria.

Kilpaurheilu taas rakentuu toistuvuudelle, kasvavalle sitoutumiselle ja yhteiselle pyrkimykselle kehittyä. Kyse ei ole vain suuremmista määristä, vaan syvemmästä osallistumisesta. Nuori on mukana osana prosessia, joka vaatii läsnäoloa, vastuunottoa ja pitkäjänteisyyttä.

Juuri tämä syvempi osallistuminen tekee tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostavan myös hyvinvoinnin näkökulmasta.

Kilpaurheilu hyvinvoinnin kasvuympäristönä

Toimiva tapa tarkastella kevyemmän harrastamisen ja tavoitteellisen harjoittelun eroja sekä niiden vaikutuksia nuorten kasvuun ja kehitykseen on hyödyntää MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -toiminnan jaottelua. Siinä nuoren urheilijan hyvinvointia tarkastellaan kuuden toisiinsa kietoutuvan ulottuvuuden kautta.

Tämä jaottelu auttaa hahmottamaan, miksi tavoitteellinen ja sitoutuneempi urheilu voi hyvin toteutettuna muodostua nuoren hyvinvoinnin kannalta vahvaksi kasvuympäristöksi:

Turvallinen toimintaympäristö – selkeys ja rutiinit tuovat järjestystä arkeen. Nuorten urheilijoiden turvallisuuden tunne yhdistetään usein vaatimusten keventämiseen. Monille nuorille kuormittavinta ei kuitenkaan ole vaativuus, vaan epäselvyys siitä, mitä odotetaan ja mihin voi tukeutua. Tavoitteellisessa urheilussa vaativampi ja suunnitelmallinen toiminta edellyttää selkeitä sääntöjä, rooleja ja vastuita. Tämä tekee vaatimuksista ennakoitavia ja voi näin vahvistaa nuoren kokemaa turvallisuutta myös vaativassa ympäristössä.

Ihmissuhteet ja vuorovaikutus – yhdessä myös vaikeissa hetkissä. Kaikki yhteisöllisyys ei ole vaivatonta. Kun yhdessäoloa on paljon ja tavoitteet ovat korkealla, syntyy väistämättä ristiriitoja ja pettymyksiä. Juuri tällaisissa tilanteissa ihmissuhteet alkavat syventyä. Kilpaurheilun arjessa nuori oppii neuvottelemaan ja ylläpitämään luottamusta myös vaikeissa tilanteissa. Tämä tekee yhteenkuuluvuudesta kestävämpää kuin pelkkään viihtymiseen perustuva sosiaalisuus.

Aikaansaaminen ja pätevyyden tunne – kokemus kehittymisestä. Kun toiminta on satunnaista ja sitoutuminen vähäistä, kehittyminen voi jäädä epämääräiseksi. Tavoitteellisessa harjoittelussa oppiminen ja edistyminen konkretisoituvat: taidot karttuvat, omat kyvyt tulevat näkyviksi ja työn tulokset alkavat näkyä. Tämä vahvistaa kokemusta siitä, että omalla toiminnalla on merkitystä ja vaikutusta.

Läsnäolo ja uppoutuminen – mahdollisuus keskittyä tekemiseen. Harva nuoren arjen tilanne vaatii keskittymistä samalla tavalla kuin tavoitteellinen harjoittelu ja kilpailu. Kun toiminta edellyttää jatkuvaa reagointia ja tarkkaavaisuutta, huomio kiinnittyy luontevasti siihen, mitä juuri nyt tapahtuu. Toiston ja sopivan haasteen kautta nuori oppii olemaan kiinni tekemisessä tavalla, joka tukee oppimista ja hyvinvointia. Tällöin huomio vapautuu jatkuvasta arvioinnista ja vertailusta, ja tekeminen itsessään alkaa tuntua palkitsevalta.

Myönteiset tunteet – ponnistelun ja yrittämisen tuottama ilo. Nopea mielihyvä on helppo saavuttaa, mutta se myös katoaa nopeasti. Kun myönteinen kokemus rakentuu epävarmuuden, yrittämisen ja pitkäjänteisen työn kautta, sen luonne muuttuu. Kilpaurheilussa onnistumiset tuntuvat usein syvemmiltä juuri siksi, että niiden eteen on nähty vaivaa. Tällaiset myönteiset tunteet eivät ainoastaan tunnu hyvältä, vaan laajentavat myös ajattelua ja vahvistavat nuoren itseluottamusta, sinnikkyyttä ja kykyä tarttua uusiin haasteisiin.

Merkityksellisyys – kokemus suunnasta ja tarkoituksesta. Kaikki harrastaminen ei synnytä tunnetta siitä, että omalla panoksella olisi väliä muille. Tavoitteellisessa joukkue- tai ryhmätoiminnassa nuori on osa yhteistä projektia, jossa oma sitoutuminen, kehittyminen ja läsnäolo vaikuttavat kokonaisuuteen. Tämä vastaa nuoruusiän syvään tarpeeseen kokea olevansa tärkeä ja tarpeellinen.

Hyvinvointi on enemmän kuin hyvää oloa

Nuoren urheilijan hyvinvoinnin eri ulottuvuudet kietoutuvat arjessa toisiinsa. Kun ympäristö on turvallinen, ihmissuhteet kantavat, kehittyminen on näkyvää ja toiminta vaatii sopivasti, hyvinvointi rakentuu kokonaisuutena eikä yksittäisinä tuntemuksina.

Hyvinvointi ei tällöin tarkoita vain kuormituksen vähyyttä tai miellyttäviä kokemuksia. Se rakentuu pikemminkin kokemuksellisesta rikkaudesta: tilanteista, joissa nuori pääsee kohtaamaan onnistumisia ja epäonnistumisia sekä kasvavaa itsetuntemusta.

Nämä kokemukset eivät aina ole helppoja, mutta ne rakentavat nuorelle merkityksellistä kasvua ja kykyä elää keskeneräisyyden ja epävarmuuden kanssa urheilun arjessa ja sen ulkopuolella.

Lisälukemista:

Ahto, Anna & Kaski, Satu (2021): Miten kilpaurheilu vaikuttaa lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin? Liikunta & Tiede -lehti 1/2021.

Appelqvist-Schmidlechner, Kaija ym. (2017): Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Breistøl, Sara ym. (2017): Association Between Participating in Noncompetitive or Competitive Sports and Mental Health among Adolescents – a Norwegian Population-based Cross-sectional Study. Scandinavian Journal of Child and Adolescent Psychiatry and Psychology, 5(1).

Davis, Pete (2021): Dedicated: The Case for Commitment in an Age of Infinite Browsing.

Finni, Jarkko (2023): Lasten urheilun ”yhteiskuntasopimus” – ”Mutta kun tämä on varhaisen erikoistumisen laji”. Suomen Urheiluliitto.

Fredrickson, Barbara (2004): The broaden-and-build theory of positive emotions. Philos Trans R Soc Lond B Biol Sci, 359(1449).

Oishi, Shigehiro & Westgate, Erin (2021): A Psychologically Rich Life: Beyond Happiness and Meaning. Psychological Review, 129(4).