Lasten urheilun suositukset – kenen äänellä kehitämme?
Suomalaisten joukkuepelien työryhmä valmistelee lasten urheilun suosituksia ja mukana kehitystyössä ovat suurimmat joukkuelajien lajiliitot sekä Suomen Olympiakomitea ja Huippu-urheilun instituutti KIHU.
Työryhmän tavoitteena on "kehittää lasten urheilua lasten tarpeista lähtien, koko elämänkaarta ja urheilijan polkua ajatellen". Suosituksissa tullaan ottamaan kantaa esimerkiksi monipuolisuuden merkitykseen, kilpailujärjestelmään, tasoryhmiin sekä harrastamisen kustannuksiin. Suomalaisen urheiluväen toivotaan osallistuvan aktiivisesti asiasta käytävään keskusteluun, sillä "aihe on puhututtanut urheiluverkostoa jo pitkään".
Työryhmän tavoite kehittää lasten urheilun suosituksia on erittäin kannatettava, mutta samalla herää kysymys siitä, että kenen ehdoilla ja äänellä tätä valmistelua tehdään? Kattavatko valitut teemat varmasti keskeiset lasten urheilun näkökulmat, vai onko jotain unohtunut – kenties lasten omat mielipiteet ja toiveet?
Asetelma on hyvin monitahoinen ja se sisältää useita yhtymäkohtia brittikontekstissa tehdyn Andy Pitchfordin ja kumppaneiden (2004) "Children in football: seen but not heard" -tutkimuksen kanssa. Heidän keskeinen havaintonsa on, että lasten urheilun kehitystyöstä ja suosituksista vastaavat aikuiset lähestyvät aihetta pääosin "ylhäältä alaspäin", vailla aitoja yrityksiä asettua lasten itsensä asemaan.
Tämä vinouma johtaa helposti epäasianmukaisiin ja testaamattomiin oletuksiin nuorten urheilijoiden psyykkisistä ja fysiologisista tarpeista ja vaatimuksista – ja tätä kautta myös ongelmallisiin ratkaisuehdotuksiin ja käytäntöihin.
Mikä sitten ratkaisuksi? Esimerkiksi Salovaara ja Kalland (2023) korostavat Laura Lundyn tutkimuksiin viitaten, että "lapsille täytyy tarjota tilaa ilmaista näkemyksensä, lasta täytyy tukea näkemyksen muodostamisessa, lapsilla täytyy olla yleisö, joka kuuntelee ja lapsilla täytyy olla mahdollisuus vaikuttaa toimintaan tai päätöksentekoon".
Pitchford ja kumppanit korostavat samansuuntaisesti lasten aktiivista kuuntelemista ja heidän kokemustensa huomioimista päätöksenteossa, jotta vältetään mahdolliset vinoumat ja suosituksista saadaan enemmän heidän itsensä näköisiä ja oloisia. He nostavat artikkelissaan esille myös olennaisia jatkokysymyksiä, jotka sopisivat hyvin osaksi myös nyt käynnissä olevaa lasten urheilun kehitystyötä:
Mitä lapset itse haluavat harrastukseltaan ja mikä saa heidät nauttimaan osallistumisesta harjoituksiin ja peleihin?
Miten lapset itse suhtautuvat harrastustoimintaa ohjaaviin aikuisiin ja mitkä ominaisuudet heidän itsensä mielestä tekevät hyvän valmentajan?
Mitä oikeuksia lapsilla itsellään on vaikuttaa oman harrastustoimintansa organisointiin ja siihen osallistumiseen?
Millainen suhde vallitsee nuorten pelaajien omien arvojen sekä valmentajien ja muiden seuratoiminnassa vaikuttavien aikuisten välittämien arvojen välillä?
Mikä rooli ja vastuu korkeimpien sarjatasojen pelaajilla on arvojen ja käytäntöjen siirtämisessä nuoremmille pelaajille?
Näiden kysymysten lisäksi kehitystyössä kannattaa hyödyntää jo olemassa olevia hyviä materiaaleja:
Play Their Way & ICOACHKIDS -valmennussivustot
eOppivan ja kansallisen lapsistrategian lapsen oikeuksien koulutuskokonaisuus
Käytännön seuraesimerkit: AIK, Salisbury Rovers FC, FC Meltsi
Lasten urheilun suosituksia on mahdollista tehdä monella eri tavalla ja monesta eri näkökulmasta. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kehitystyössä kuullaan ja kunnioitetaan lasten omaa ääntä, sillä kuten asian parissa työskentelevä työryhmä itsekin toteaa: "Tämä on lasten leikkiä – ei aikuisten peliä".
Lisälukemista:
Brackenridge, C. (2006): Child Welfare in Football: An Exploration of Children's Welfare in the Modern Game.
Cronin, C. & Armour, K. (2019): Care in Sport Coaching. Pedagogical Cases.
David, P. (2005): Human Rights in Youth Sport. A Critical Review of Children's Rights in Competitive Sport.
Hart, R. A. (2008): Stepping back from ‘the ladder’: Reflections on a model of participatory work with children. In Participation and Learning: Perspectives on education and the environment, health and sustainability.
Lundy, L. (2007): “Voice” is not enough: conceptualising Article 12 of the United Nations Convention on the Rights of the Child”, British Educational Research Journal, 33:6.
Pitchford, A. et al. (2004): Children in football: seen but not heard, Soccer & Society, 5:1.
Salovaara, V. & Kalland, M. (2023): Lasten kuuleminen teoriassa ja käytännössä – kokemuksia kentältä.
Soini, T. ym. (2023): “Me ei olla mitään mercedes benzejä, me ollaan lamborghineja” – lasten toiminta ja merkityksenannot juniorijalkapallossa. Liikunta & Tiede 60(5).
Toms, M. & Jeanes, R. (2022): Routledge Handbook of Coaching Children in Sport.