Arvioinnista arvostukseen, suorituskeskeisyydestä merkityksellisyyteen

Suoritteiden mittaaminen, tehokkuuden arviointi sekä pyrkimys optimointiin ja täydellisyyteen ovat lisääntyneet kaikilla elämän alueilla. Tämä uhkaa kapeuttaa ajatteluamme sekä elämisen ja olemisen tapojamme.

Mönkkönen, Tapani ja Kokkonen kuvaavat kirjassaan "Arvoa ja arvottomuutta" (2023), kuinka tarkkaan määritetyt prosessit, seurantamittarit ja tehokkuuden vaatimukset edustavat länsimaisen ihmisen tarvetta hallintaan ja "objektiiviseen varmuuteen".

Heidän mielestään tällaisen edistysihanteen riskinä kuitenkin on, että ihmisyys asettuu kapeaan, numeroilla helposti esitettävään muotoon, jossa yksilöiden arvokkuus alkaa edellyttää tekoja eli välineellistyy. Jos vain tehokkaiksi ja tuottaviksi määrittyvät ihmiset tulevat huomioiduiksi, lisää tämä painetta menestyä ja olla pärjäävä.

Erityisen ongelmallista kirjoittajien mukaan on se, että asioiden pilkkomisen (mittaamisen) sekä tuloksellisuuden ja tehokkuuden ajattelumalli on levinnyt sellaisiin yhteyksiin, joihin sitä ei ole tarkoitettu, kuten kasvattamiseen, hoivaan ja auttamiseen. Sama kehityssuunta on nähtävissä myös lasten ja nuorten urheiluvalmennuksessa sekä seuratoiminnassa.

Tätä laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä vasten ei yllätä, että lastenlääkärit ja kouluterveyskyselyt kertovat käsillä olevasta "koulu- ja harrastusuupumusepidemiasta" – moninaisista paineista ja odotuksista johtuvasta stressistä, josta on muodostunut keskeinen psyykkisten oireiden lähde, etenkin tyttöjen osalta.

Mönkkösen, Tapanin ja Kokkosen kirjan ydinviesti on, että jokaisen ihmisen tulisi saada kokea arvokkuutta ja merkityksellisyyttä riippumatta siitä, täyttääkö hän kaikkia edellä mainittuja tuloksellisuuden ja tehokkuuden kriteerejä. Etenkin nuoret kaipaavat ennen kaikkea hyväksyntää arvokkaana yksilönä, jolla on oma kiinnostava ja kuulemisen arvoinen tarina sekä turvallinen kuulumisen paikka omassa lähiyhteisössä, niin koulussa kuin harrastuksissa.

Organisaatiopsykologi Pekka Töllin kirja "Minä näen sinut" (2024) käsittelee myös arvostavan kohtaamisen merkitystä ja laajemmin arvostuksen psykologiaa. Tölli tarjoaa käyttökelpoisia esimerkkejä ja harjoituksia arvostuksen osoittamiseen eri tilanteissa.

Arvostuksen osoittaminen on meille valmentajille erityisen haastavaa, sillä olemme hyvin tottuneita antamaan palautetta lähinnä pelaajan suorituksen tasosta, motivoimaan heitä tavoittelemaan "omaa huippuaan" sekä osoittamaan heille, miten he voisivat parantaa suoritustaan.

Tölli korostaa tunnustuksen ja arvostuksen välistä keskeistä eroa, joka on hyvä pitää mielessä päivittäisessä valmennustyössä, erityisesti kun pyrimme vahvistamaan pelaajien kokemusta arvostuksesta.

Tunnustusta annetaan ansiokkaasta suoriutumisesta eli sitä tarjoillaan arvion perusteella onnistuneille. Jos et suoriudu, jäät ilman tunnustusta. Siinä missä tunnustus pitää ansaita, suurin osa arvostuksesta annetaan ilman ansioita: riittää, että olet olemassa ja arvokas omana itsenäsi. Erityisen tärkeää tällaisen arvostuksen tarjoaminen on esimerkiksi silloin, kun nuori pelaaja on mielestään epäonnistunut tai tuntee itsensä riittämättömäksi.

Vaikeuksia kohdatessamme emme Töllin mukaan usein kaipaa niinkään ratkaisuja tai edes sanoja, vaan arvostelematonta läsnäoloa, joka antaa turvaa ja kannattelee eteenpäin.

Urheilun ja ylipäätään tavoitteellisen toiminnan näkökulmasta Tölli tekee tärkeän tarkennuksen, että itsensä kokeminen arvokkaaksi ei poissulje pyrkimystä kohti parempaa. Kyse on enemmän sekä–että-tilanteista, joissa on mahdollista olla samanaikaisesti hyvä ja haluta kehittyä vielä paremmaksi; olla yhtä aikaa kelpaava ja epätäydellinen.

On selvää, että arvostus ja hyväksyntä luovat kasvulle ja kehitykselle vahvemman perustan kuin riittämättömyyden tunne tai pakonomainen pyrkimys täydellisyyteen.

Ottaen huomioon arvostuksen ja hyväksynnän merkityksen, on tärkeää pohtia, kuinka valmentajat voivat rikastaa “työkalupakkiaan” lisäämällä sinne keinoja osoittaa arvostusta. Tämä myös tasapainottaisi valmennukseen kiinteästi kuuluvaa osaamisen kehittämistä ja arviointia, joilla molemmilla on toki oma tärkeä roolinsa.

Tölli jakaa arvostuksen osoittamisen keinot kolmeen ryhmään eli sanoihin, tekoihin ja kohtaamiseen. Nämä lomittuvat käytännössä monin tavoin toisiinsa ja muodostavat yhden kokonaisuuden:

• Arvostavat sanat ovat usein luontevin tapa osoittaa arvostusta. Yksinkertaisin tapa arvostaa toista sanoin on lausua "kiitos" tai puhutella toista omalla nimellään, mikä on konkreettinen osoitus siitä, että muistan sinut ja arvostan sinua. Se, minkä tuomme sanoillamme näkyväksi, saa tilaisuuden kasvaa (vrt. vahvuusajattelu). Oikealla hetkellä lausutut sanat voivat kantaa läpi elämän.

• Arvostavia tekoja ovat esimerkiksi huomaavainen kohtelu, luottamuksen osoittaminen, avun pyytäminen sekä huomionosoitukset. On tekoja, joissa itse teemme toiselle jotakin arvostavaa, kuten pidämme lupauksemme tai pyydämme toista mukaan yhteiseen tekemiseen, mutta myös sellaisia tekoja, joissa annamme toisen tehdä jotakin merkityksellistä, kuten auttaa tai ottaa vastuuta osana yhteistä tekemistä.

• Arvostava läsnäolo ja kohtaaminen ovat arvostuksen osoittamisen tavoista keskeisimpiä, joskin vaikeammin konkretisoitavissa. Kyse on esimerkiksi jakamattoman huomion antamisesta tai arvostavasta katseesta, jolla voi rohkaista ja kutsua mukaan, arvostaa ja hyväksyä (mutta toki myös torjua ja sulkea pois, arvostella ja tuomita). Arvostavassa läsnäolossa ja kohtaamisessa voi olla kyse myös tarkkaavaisesta kuuntelemisesta sekä virittäytymisestä toisen kanssa samalle taajuudelle, tarjoten kokemuksen siitä, että toinen todella "tajuaa hänet".

Arvokkuuden kulttuurin edistämisessä voidaan keskittyä lisäämään kiireiseen arkeen pieniä, mutta merkityksellisiä kohtaamisia. Arkiset teot, kuten toisten tervehtiminen, nimeltä kutsuminen ja kuulumisten kysyminen – kun niitä toteutetaan johdonmukaisesti – omaavat yllättävän suuren voiman.

Olennaista on, että arvostuksen osoittamista tehdään säännöllisesti, jolloin toisto vahvistaa saajan luottamusta siihen, että kyse ei ole hetkellisestä päähänpistosta tai yksittäisestä teosta, vaan aidosta ja kestävästä keskinäisestä yhteydestä ja luottamuksesta.

***

Kirjassa “Arvoa ja arvottomuutta” tarkastellaan valmennuksen näkökulmasta huomionarvoista sivujuonnetta, joka liittyy Edward Decin ja Richard Ryanin (2012) itsemääräämisteoriaan. Tämä teoria on yksi käytetyimmistä motivoitumista selittävistä teorioista etenkin urheilupsykologiassa. Mielenkiintoista on kuitenkin Mönkkösen ja kollegoiden esittämä kritiikki: heidän mukaansa itsemääräämisteorian perustarpeiden jaottelu – autonomia, kompetenssi ja yhteisöllisyys – ei ota riittävän tarkasti huomioon sitä, miten sosiaaliset tilanteet vaikuttavat ihmisen kokemuksiin.

Itsemääräämisteoriaa toiminnassaan käyttävien valmentajien onkin hyvä tiedostaa, että "vaikka itsemääräämisteoria avasi tärkeitä näkökulmia ihmisen psykologisista perustarpeista ja niiden keskinäisistä suhteista, sen keskeiset käsitteet eivät yksinään riittäneet avaamaan sitä, että ihmisen toimijuus ja minuus jäsentyvät myös siitä, miten hän kokee muiden näkevän hänet" (Mönkkönen ym. 2023, 17).

Jos asetamme tavoitteeksi siirtymän arvioinnista arvostukseen ja suorituskeskeisyydestä merkityksellisyyteen, meidän tulee samalla ottaa käyttöön nuorten pelaajien yksilöllisiä perustarpeita laajempi näkökulma. Tämä tarkoittaa, että on myös olennaista tunnistaa, kuinka muut ihmiset ja koko yhteisö voivat vaikuttaa myönteisesti heidän itsetuntoonsa ja kokemukseensa arvokkuudesta.

Kun läheiset ihmiset uskovat nuorten pelaajien kykyihin ja osoittavat arvostustaan, se vahvistaa heidän omaa uskoaan kykyihinsä, mikä parantaa heidän suoritustaan. Tämä on omiaan lisäämään myös heidän sinnikkyyttään ja vahvistamaan luottamusta selviytymiskykyynsä vaikeuksien ja haasteiden edessä.

Lisälukemista:

Deci, Edward & Ryan, Richard (2012): Motivation, personality, and development within embedded social context: An overview of self-determination theory. Teoksessa Richard Ryan (toim.), The Oxford Handbook of Human Motivation.

Flett, Gordon (2018): The Psychology of Mattering – Understanding the Human Need to be Significant.

Hirvonen, Onni (toim.) (2020): Tunnustuksen filosofia ja politiikka – Hegelistä nykypäivään.

Huhta, Liisa (2022): Uupuneet nuoret pärjääjät.

Mönkkönen, Kaarina, Tapani, Annukka & Kokkonen, Tapani (2023): Arvoa ja armottomuutta. Arvokkuuden ja merkityksellisyyden kokemukset hyvän elämän perustana.

Riihonen, Riikka (2024): Täysillä tyttö – Miten tukea itsetuntoa ja muita asioita, joita tytön vanhemman on hyvä tietää.

Stone, Douglas & Heen, Sheila (2014): Thanks for the Feedback – The Science and Art of Receiving Feedback Well.

Tölli, Pekka (2024): Minä näen sinut. Arvostuksen psykologiaa.