"Kasvatamme hyviä ihmisiä" – mitä on urheilun avulla kasvattaminen?

Kuva: Neil Thomas

Urheiluseurojen esittelyteksteissä ja arvokuvauksissa usein kerrotaan, kuinka urheilu kasvattaa taitoja koko elämään. Lajitaitojen opettamisen lisäksi halutaan kasvattaa "hyviä ihmisiä", joilla on "arvot kohdillaan".

Harvassa ovat kuitenkin vielä seurat, jotka ovat jäsentäneet yksityiskohtaisesti omia kasvatuksellisia linjauksiaan tai linkittäneet ne kiinteäksi osaksi seuran valmennuslinjaa ja treeniarkea. Tämä ei ole kovin yllättävää, sillä kyseessä on haastava tehtävä.

Siirtymä retoriselta tasolta ("hyvien ihmisten kasvattaminen") kohti konkreettisten kasvatustavoitteiden määrittelyä herättää nopeasti koko joukon kysymyksiä, kuten millainen on "hyvä ihminen" tai "kunnon kansalainen" tai millaisia "elämäntaitoja" lasten ja nuorten olisi hyödyllistä oppia urheilun avulla?

Mahdollisia jäsennyksiä elämäntaidoista tai luonteenvahvuuksista on lukuisia, mutta näin seuratoimijan näkökulmasta on ollut vaikea löytää selkeää punaista lankaa, joka sitoisi nämä erilaiset lähestymistavat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Itselleni kasvatuspohdintojen palaset alkoivat loksahtamaan uudella tavalla paikoilleen lukiessani The New York Times -lehden kolumnisti David Brooksin kirjaa "The Second Mountain: The Quest for a Moral Life" (2019).

Brooksin merkityksellistä elämää pohtiva kirja rakentuu metaforaan kahdesta vuoresta, jotka kuvaavat ihmisen elämänkulun mahdollisia reittejä.

Ensimmäisen vuoren valloitus on nyky-yhteiskunnassa keskeisessä asemassa. Tällä Brooks viittaa niihin pyrkimyksiin, joiden tavoitteena on saavuttaa hyvä koulutus, menestyksekäs työura sekä maksimaalinen henkilökohtainen onnellisuus. "Itsensä toteuttamisen individualismin" vallitessa huomio keskitetään ansioluetteloa parantavien taitojen ja ominaisuuksien kehittämiseen sekä huipulle pääsemiseen voittajana. Pitkäaikaisia sitoumuksia vältellään, sillä kaikki mahdollisuudet ja reittivalinnat halutaan pitää avoinna.

Monet ihmiset viettävät Brooksin mukaan koko elämänsä ensimmäisellä vuorella aivan tyytyväisinä. Toisille ensimmäisen vuoren valloitus ei tuokaan kaivattua tyydytystä ja he kaipaavat jotakin syvällisempää merkitystä elämälleen. Ja monelle elämässä tapahtuu jotakin, jonka takia ihminen tippuu tahtomattaan laakson pohjalle, oli kyse sitten omasta sairaudesta, läheisen menetyksestä tai muusta henkilökohtaisesta tragediasta.

Laakson pohjalta katsottuna ensimmäiselle vuorelle palaaminen ei välttämättä vaikuta enää houkuttelevalta ratkaisulta vaan katse kääntyy kohtia uusia, merkityksellisempiä kiintopisteitä.

Toiselle vuorelle suuntaaminen merkitsee Brooksin mukaan hyvin erilaista tapaa etsiä elämän merkityksellisyyttä. Siinä missä ensimmäisellä vuorella korostuvat yksilöiden kilpailu parhaista reittivalinnoista kohti huippua, toisella vuorella tavoitteena on löytää itselleen sopivimmat "perusleirit" (harrastus/ammatti/yhteisö/elämänfilosofia/elämänkumppani), joiden puitteissa kasvaa ja kehittyä.

Brooksin mukaan toisella vuorella keskiössä ovat juuri erilaiset sitoumukset (“commitments”). Omistautuminen, uppoutuminen sekä intohimoinen tekeminen tuovat merkityksellisyyttä elämään sekä antavat mahdollisuuksia oman identiteetin ja vahvuuksien kehittämiseen:

"Character emerges from our commitments. If you want to inculcate character in someone else, teach them how to form commitments – temporary ones in childhood, provisional ones in youth, permanent ones in adulthood. Commitments are the school for moral formation."

"When your life is defined by fervent commitments, you are on the second mountain."

Brooksin kahden vuoren metaforaa on mahdollista hyödyntää myös seuratoiminnan kasvatuksellisten pohdintojen jäsentämisessä.

Ensimmäisen ja toisen vuoren vastakkainasettelun sijaan on kuitenkin mielekkäämpää pohtia, miten nämä erilaiset elämänpolut voitaisiin yhdistää tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

On ilmeistä, että esimerkiksi tavoitteellisen urheilun avulla lapset ja nuoret oppivat tärkeitä "ensimmäisen vuoren taitoja", kuten tavoitteenasettelua ja itsenäistä ajattelua. Taitoja, jotka auttavat pärjäämään opiskelu- ja työuralla. Samaan aikaan on tärkeä täydentää kokonaisuutta "toisen vuoren taidoilla", jotka suuntaavat huomiota myös itsestä ulospäin. Esimerkiksi reiluus, myötätunto sekä moninaisuuden ja erilaisuuden arvostaminen tekevät matkanteosta varmasti monin verroin yhteisöllisemmän ja rikkaamman kokemuksen.

***

Ovatko lasten ja nuorten täyteen ahdetut harrastuskalenterit ja "lajihyppely" merkkejä ensimmäisen vuoren ajattelutavan ylikorostuneesta asemasta nyky-yhteiskunnassa?

Haluavatko vanhemmat varmistaa monipuolisella harrastustoiminnalla lapsilleen mahdollisimman suuren kilpailuedun tulevaisuuden työmarkkinoilla? Eteneekö ajatuskulku siten, että "yksi joukkuelaji ryhmätyötaitojen parantamiseen, yksi yksilölaji tavoitteenasettelua ja itsensä johtamista varten sekä muutama musiikki- ja taideharrastus luovuuden ja itseilmaisutaitojen kehittämiseksi”?

Vanhemmat tuskin aivan näin laskelmoiden ohjaavat lapsiaan harrastusten pariin. On kuitenkin ilmeistä, että valitettavan harvat lapset ja nuoret pääsevät nauttimaan täysimääräisesti toisen vuoren hyödyistä ja kasvunpaikoista tilkkutäkkimäisen harrastuskirjon seurauksena.

Vähäiset tai jopa satunnaisiksi jäävät vierailut treenikentällä eivät pysty tukemaan heidän psykologisia perustarpeitaan (esim. koettua kyvykkyyttä tai yhteisöllisyyttä), eivätkä ne myöskään mahdollista pitkäjänteistä itsensä haastamista ja omien rajojen etsimistä:

Mitä paremmin tunnet omat joukkuekaverisi, oman seurasi historian ja edustusjoukkueen pelaajat, sitä rikkaampi kokemus yhteisöllisyydestä.

Mitä enemmän käyt ohjatuissa treeneissä ja harjoittelet myös omatoimisesti, sitä parempi lajiosaaminen ja kokemus kyvykkyydestä.

Mitä enemmän koettelet rajojasi ja tavoittelet unelmiasi laittamalla “kaiken peliin”, sitä paremmin opit tuntemaan itsesi ja sisälläsi piilevät vahvuudet.

Voisiko lasten ja nuorten “harrastusportfolion” rakentamisessa vähemmän, mutta syvällisemmin olla sittenkin parempi kuin paljon, mutta pinnallisesti?

Lisälukemista:

Ronkainen, Noora, Kenneth Aggerholm ym. (2020): Learning in sport: from life skills to existential learning. Sport, Education and Society.

Gould, Daniel & Sarah Carson (2008): Life skills development through sport: current status and future directions. International Review of Sport and Exercise Psychology 1(1).

Cronin, Lorcan, David Marchant ym. (2020): Life skills development in physical education: A self-determination theory-based investigation across the school term. Psychology of Sport and Exercise 49.

Niemiec, Ryan & Robert McGrath (2019): The Power of Character Strengths: Appreciate and Ignite Your Positive Personality.

Pierce Scott, Daniel Gould & Martin Camiré (2017): Definition and model of life skills transfer. International Review of Sport and Exercise Psychology 10(1).

Kannosto, Jessica & Siiri Lilja (2020): Vanhempien odotukset lasten jalkapalloharrastuksen kasvatustominnalle. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Opettajankoulutuslaitos.